lauantai 20. syyskuuta 2014

Kesällä tapahtunutta

Tulipas pidettyä kesälomaa blogin kirjoittelusta. Tässäpä siis koontia siitä, mitä kesällä touhuttiin.

Toukokuussa käytiin Beussileirillä Uuraisissa. Jälkeen haettiin vinkkejä tyhjien askelten treenaamiseen ja tottiksessa tarkkailtiin yleisilmettä. Antoisa leiri oli jälleen kerran.

Kesäkuu meni tottista treenatessa oman porukan ohjauksessa. Käytiinpä Nurmeksessa näyttelyissäkin pyörähtämässä. Siellä oli vastassa iso nuori harlekiininarttu, jonka rinnalla Lysti näytti pieneltä ja hoikalta, vaikka olikin sillä hetkellä hyvässä kunnossa lihaksiltaan ja muutenkin. Tosin eivät nämä kaksi kilpailleet edes samassa luokassa, mutta olivat ainoat beussit paikalla, joten tuomari tuskin pystyi välttymään vertailemasta näitä keskenään. Lysti sai kuitenkin EH:n eli erittäin hyvän. Kesäkuussa tuli myös Lystille ja koko muulle Repoketun L -pentueelle 2 vuotta täyteen.

Heinäkuukin käytettiin ahkerasti tottiksen treenaamiseen, koska tähtäimessä oli BH -koe elokuun puolella. Jälkeä ei toukokuun leirin jälkeen tullut paljoa treenattua, koska kesä oli lähes tuskaisen kuuma. Ainakin vauvan mielestä. Jälkitreenit kun tulee meillä nykyisin toteuttaa niin, että lapsi nukkuu vaunuissa pellon reunalla (jos nukkuu) ja äiti ajaa koiran kanssa jälkeä. Kuumalla ei paljoa nukuttanut...

Elokuussa käytiin tekaisemassa BH -koe hyväksytysti. Maassa paikallaolossa Lysti nousi istumaan, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Seuraamiset kokeen alussa olivat järkyttäviä. Tyttö kun päätti ruveta nuuhkimaan maata seuraa -käskyn alla, eikä kokeessa tietenkään saa koiralle pakotteita antaa. Täytyi vain toivoa, että Lysti heräisi tekemään TOTTISTA joskus kokeen aikana. Ja heräsihän se. Hymyilin kokeen aikana helpotuksesta, kun tajusin koiran kuonon nousseen nurmikosta kasvojani kohti. Pitkät suorat olivat kauttaaltaan huonoja, mutta tempon muutoksissa ja käännöksissä Lysti teki ihan mukavaa seuraamista.

Jälkeenpäin pohdiskeltiin, että se nurmikon nuuhkiminen saattoi hyvinkin olla sijaistoiminto, koska älyäähän se koira, että emäntää jännittää. Jospa se vain yritti rauhoitella minua nuuhkimalla maata. Ensimmäiseksi koirakokeeksi ikinä olen kuitenkin tyytyväinen sekä omien että koiran hermojen hallintaan.

BH  http://www.youtube.com/watch?v=YP1PhxVGjho

Elokuun lopulla oli myös toinen beussileiri, jossa oma kouluttajamme Pohjois-Karjalan käyttökoirista kävi antamassa oppia sekä tottikseen että jälkeen. Tottiksessa lähdettiin hakemaan pidempiä seuraamispätkiä haukuttamisen voimalla ja kylläpä koiran ilme muuttui, kun saatiin uusi voimavara kunnolla valjastettua. Olenhan minä Lystiä haukuttanut, mutta en osannut ottaa sitä kunnolla mukaan seuraamiseen. Jäljellä ei oltu kesän aikana päästy eteenpäin edellä mainituista syistä, mutta hyviä vinkkejä saatiin sieltäkin syksyn treenejä varten.

Nyt syyskuussa käytiin Tuusulassa luonnetestissä Lystin siskon Lissun kera. Mukava oli päästä vertailemaan tyttöjä keskenään. Lystin pisteet olivat:

1 Toimintakyky +1 kohtuullinen 15p

2 Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 1p

3 Puolustushalu +1 Pieni 1p

4 Taisteluhalu +2 Kohtuullinen 20p

5 Hermorakenne +1 Hieman rauhaton 35p

6 Temperamentti +3 Vilkas 45p

7 Kovuus +1 Hieman pehmeä 8p

8 Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 45p

Laukaisupelottomuus +++ Laukausvarma

Pisteet 170

Toki kesän aikana myös lomailtiin reilusti. Kävimme muun muassa Kolilla Pirun kirkkoa ihmettelemässä ja mökillä tuli vietettyä paljon aikaa. Lysti sai nautiskella runsain määrin uimisesta ja välillä myös koiraseurasta.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti