tiistai 13. marraskuuta 2012

Selän takana

Pienestä pennusta on kasvanut jo 15 kiloinen roikale. Vauhtia ja energiaa riittää joka lenkille. Ihmisen kävellessä kilometrin lenkin koira juoksee vapaana ollessaan moninkertaisen määrän. Lenkillä olen aina vain tyytyväisempi Lystiin sen jättäessä muut koirat, sauvakävelijät ja lenkkeilijät rauhaan. Se saattaa juosta kohti vastaantulijaa, mutta kutsuttaessa palaa kiltisti takaisin. Lenkillä se ei ole kertaakaan rynninyt toisten luokse, vaikka enimmäkseen vapaana kulkeekin. Luoksetulon vahvistelut ovat varmasti osasyynä näissä tilanteissa, mutta kiittelen myös rotuvalintaa ja rotuun kuuluvaa pientä pidättäytyväisyyttä vieraita kohtaan.



Jekkuilut jatkuvat sitä mukaan kun päivät etenevät. Tallilla Lysti varastelee milloin mitäkin roskia tai lantapalleroita ja lähtee sitten juoksemaan karkuun niiden kanssa. Vapaana kun se saa tallillakin pyöriä. Viime kerralla Lysti nappasi isäntäväen lasten rakentaman lumiukon porkkananenän, joka oli maahan tipahtanut. Vatsaanhan se porkkana päätyi.

Toinen viime päivien jekku tapahtui yöllä. Lysti nukkui vapaana asunnossa ja itsekin olin kerrankin sikeässä unessa. Aamulla herättyäni löysin Lystin sohvalle käpertyneenä. Sieltä se sitten tyytyväisen oloisena tuli alas venytellen ja haukotellen. Se harmitti. Sohvalle meno on meillä koirilta kielletty ja se on tehty kyllä selväksi. Näköjään kunnioitus asettamiimme rajoihin laskee heti selän takana.

Onneksi hankaluudet ovat kuitenkin suhteellisen pieniä ja mitä todennäköisimminkin ohimeneviä, kunhan sekä emännälle että koiralle tulee ajan kanssa vähän järkeä päähän. Ihmisen olisi myös tärkeää olla omien tunnetilojensa herra, sillä meillä ainakin koira heijastaa oman kiukun samantien takaisin ja sitten kaikkia kiukuttaa. Jos itse pystyisi pyyhkimään turhat ärtymyksen tunteet pois ja löytää sen sisäisen viilipytyn, niin koirakin olisi todennäköisesti tyytyväisempi.


Koirakielen oppitunteja Lysti hakee labbiskaveriltaan. Onneksi löytyy näitä leikkikavereita lähipiiristä.




Huonoja hetkiä ei kauaa murehdita, hyviä hetkiä muistellaan vuosikymmeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti