sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ensilumi




Ensilumi satoi Joensuuhun. Sulikin kyllä parissa päivässä, mutta nyt sitä sataa taas. Voi kai siis sanoa jo talveksi tätä vuodenaikaa. Lystille lumi oli todellakin ensimmäinen laatuaan. Onhan sitä pakkasta ja huurretta ollut aikaisemminkin, mutta lunta ei. Erityisen utelias Lysti oli haistelemaan lunta, vaikka ei kai tuon kovin suuria hajuaromeja luulisi sisältävän. Ehkäpä se siinä olikin niin mielenkiintoista.

Kylmä ei tytöllä näyttänyt olevan hetkeäkään, kun koko ajan piti hyppiä ja hyökkäillä lumessa. Hyvin Lysti on muutenkin tarennut täällä Pohjois-Karjalassa. Työmatkoille en tosin tyttöä enää ota mukaan, ettei sen tarvitsisi autossa palella. Isännän kanssa se onkin pärjäillyt hyvin kotona.


Jälkiharrastus loppui lumen tultua vähän lyhyeen, mutta vielä myö joissain sulissa kohdissa ollaan janaa tehty. Lysti on selvästi ruvennut hoksaamaan jutun juonen ja monesti painaa nenä maassa miun jälkiä pitkin sinne itse jäljellekin. Tosin hirveällä vauhdilla tämän nakittoman pätkän, mutta kuitenkin jokin linkki sillä on varmaan jo tullut sen ihmisen jäljen ja namien yhdistämiseksi. Lysti myös pitää jäljestämisestä aivan mahdottoman paljon. Ehkä välillä se niin kovin paljon peräänkuulutettu tunnetila on liiankin katossa jäljelle lähtiessä, mutta toisaalta hyvä, että tykkää tehdä. Välillä ollaan tehty vain yksi jälki ja välillä kaksi. Toisella jäljellä se yleensä rauhottuu ja malttaa käydä askeleet huolellisemmin. Ensi keväänä sitten taas jatketaan tätä mahtavaa harrastusta, jota aluksi kehtasin mielekäänä lajina epäillä.


Kotona arkitottelevaisuuden opettelu jatkuu. Sisäsiistiksi Lystiä voisi jo melkein sanoa, mutta välillä se tekee päivän selviä protestipissejä suoraan miun nenän edessä. Yleensä tällaisessa tilanteessa myös isäntä on miun lisäksi kotona. Viimeisin tapaus oli pari iltaa sitten, kun kielsin Lystiä sen yrittäessä napata leivältäni kinkun. Lysti kävi pyörähtämässä muualla ja tuli sitten siihen sohvan eteen, tuijotti minua ja pissi matolle. Liekö siinä jokin narttu vastaan narttu -asia kyseessä, koska anopin narttulabbiskin testasi pienenä ennemmin emäntäänsä ja minua, kuin talon miespuolisia henkilöitä. Mietin myös, että kilpaileeko Lysti minun kanssa isännän huomiosta, koska näitä protestipissejä ei tule kuin meidän molempien läsnäollessa. Muuten se enää harvoin testaa kummankaan meidän asemaamme laumassa.
Vanhempani totesivat Lystin vastalauseisiin, että niinhän ne pienet lapsetkin tekevät. Kiukuttelevat eniten omille vanhemmilleen. Tottahan se on. Ja ainakin voi perustella koiransa käytöksen sillä, että se kiukuttelee, koska rakastaa minua. Eipähän harmita niin paljoa.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta koiraansa on pakko ruveta luottamaan päivä päivältä enemmän. Viime yö esimerkiksi oli emännälle melkoinen harppaus, kun annoimme Lystin olla yön täysin vapaana asunnossa. Sen oma nukkupaikka, häkki, käy nimittäin parin kuukauden päästä liian pieneksi, joten vapaana nukkumiseen täytyy vain ruveta opettelemaan. Lähinnä emmännän siis. Hyvinhän se yö meni. Yhtään märkää länttiä ei asuntoon ilmestynyt ja lähes koko yön Lysti nukkui rauhassa. Tiedän tämän siksi, koska en itse nukkunut ollenkaan niin rauhallisesti. Joka risahduksesta silmät aukesivat ja piti tarkistaa, joko siellä syödään tiskipöydältä tavaraa tai pissitään matolle. Mutta ei. Lysti nukkui vain. Puoli neljän aikoihin aamulla se päästi pienen vikinän ja kärppänä hyppäsin sängystä viemään sen ulos. Se teki tarpeensa ja meni itse jatkamaan uniaan omaan avonaiseen häkkiinsä. Jätin häkin auki ja nukuin itsekin viimeiset tunnit vähän levollisemmin todeten, että kyllä siihen omaan koiraansa täytyy vain pystyä luottamaan. Isäntä ei herännyt miun hyppelyistä huolimatta koko yönä kertaakaan. Kadehdittavat unen lahjat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti