tiistai 2. lokakuuta 2012

Totellako vaiko ei



Valmis!
              Namiruutu







Vaihtelevat maastot ovat sekä emännän, että koiran mieleen. Haastetta ja pähkäiltävää löytyy heti kodin viereisestä metsästä, jossa kaatuneet puut muodostavat hyvän seikkailuradan.


Varma merkki talven lähestymisestä

Aiemmin Lysti piti vettä hyvin epäilyttävänä elementtinä. Viime viikon rantalenkillä vesipelosta ei ollut tietoakaan, vaikka ei kylmenevässä vedessä tietty määräänsä enempää viitsi kahlailla.



Syyslenkkejä tehdään Lystin kanssa lähes päivittäin. Liikuntaa tyttö kaipaa yllättävän paljon. Erityisesti vapaana juokseminen tuntuisi olevan Lystin mieleen.  Olemmekin suunnitelleet, että kunhan tyttö tuosta kasvaa ja vuoden iän saavuttaa, niin koirajuoksu ja koirahiihto voisivat olla Lystille ja meille sopivia lajeja. Isäntä saa puolestani hoitaa tuon hiihtopuolen.

Tallilla tulee käytyä kerran tai kahdesti viikossa ja Lysti kulkee mukana. Välillä ollaan kaksistaan, siivoillaan karsinat ja Lysti vahtii, ettei hevoset katoa näkyvistä. Välillä taas mennään tallille ystävien kanssa. Kuten viime viikonloppuna.












Koirien ryhmädynamiikka se vasta mielenkiintoista onkin. Aluksi kolmikko (Kirppu - kääpiöpinseri, Niku - Jack russel ja Lysti) kulki yhdessä ryhmässä. Ne leikkivät ja tutkivat maastoa. Sitten Kirppu ja Niku päättivät, ettei Lysti kuulu joukkoon. Ne painivat ja ottelivat keskenään ja antoivat Lystille lähdön, jos se pyrki lähelle. Taisi uros russeli haluta olla kaksin "tyttöystävänsä" kanssa. Lopulta Lysti tyytyi olemaan sivusta seuraaja ja kävi välillä puuhastelemassa aivan omiaan.


Eilen kävimme maalla tervehtimässä maailman kilteintä hirvikoiraa. Se lienee ensimmäinen isompi koira, joka leikki Lystin kanssa hillitysti. Myöhemmin joukkoon liittyi myös tuttu labbiskaverimme ja jälleen oli kolmen koiran ryhmä kasassa.







Annan Lystin juosta niin paljon vapaana, kuin vain mahdollista. Välillä ajamme maalle tai vain vähän etämmäs kaupungista, jotta koira saisi juosta vapaana. Kaupunkialueen metsissä tulee melko usein vastaantulijoita, jolloin pyydän tytön luokseni ja laitan sen hetkeksi hihnaan. Tähän mennessä olen lenkillä ollessamme ehtinyt pyytää Lystin aina luokseni ennen kuin se on todennut vastaantulijan mielenkiintoisemmaksi. Sen sijaan oman taloyhtiön pihalla ollessamme luoksetulo ei olekaan ihan itsestäänselvä asia. 

Eräänä iltana pitkän työpäivän ja pimeän ajomatkan jälkeen emäntä oli väsyneempi kuin aikoihin. Voimat olivat lopussa ja pienetkin asiat ärsyttivät. Päästin Lystin autosta vapaaksi, jotta se tekisi tarpeensa ennen sisälle menoa. Näin olemme tähän asti aina toimineet. Nytpä sattui naapuri tulemaan samaan aikaan samoja rappusia kohti, joita mekin olimme häkin, sellon, repun, laukun ja Lystin kanssa pyrkimässä ylös. Pyysin Lystiä luokseni. Ei reagointia. Pyysin uudestaan. Ei reagointia. Naapurin lähestyessä sanoin Lystille "Anna olla". Lysti ei tuntunut kuulevan, vaan lipui naapuria kohti. Lopulta hermot pettivät ja huusin naapurin nenän edessä "ANNA OLLA!" Lystille. Ja Lysti vain häntä heiluen mateli tervehtimään naapuria, eikä tuntunut edes huomaavan läsnäoloani. 
Jos joskus on iskenyt epätoivo koiran koulutuksen suhteen, niin juuri sillä hetkellä. Lisäksi hävetti aivan vietävästi, kun menin sillä lailla räjähtämään naapurin edessä.

Unta saatuani ja hermojen levättyä totesin vain, että Lysti on pentu, eikä 14 -viikoisen pennun tarvitsekaan vielä osata kaikkia sille opetettuja käskyjä joka ikisessä tilanteessa. Ja vastoinkäymisten sattuessa, tulee vain palata askel taaksepäin ja vahvistaa käskyjä tilanteissa, joissa se varmasti kykenee tottelemaan. Roskat Lysti jättää "Anna olla" -käskyllä hienosti, jos lenkillä sellaisia sattuu vastaan tulemaan. Siitä olen erityisen tyytyväinen. Luoksetulokin toimii suurimmaksi osaksi, mutta jälkiviisaana ymmärrän kyllä, ettei tuona epäonnen iltana oma mielentilani ja asenteeni ollut Lystille kovinkaan hyvä houkutin tulla luokse. Sen sijaan naapuri, joka oli rauhallinen ja vieläpä koirien ystävä, oli paljon parempi vaihtoehto. Onneksi virheistään voi oppia.
Kun emäntänä on muusikko, saa koirakin osansa soittoharjoituksista ja musiikinkuuntelusta. Usein sellonsoittoa harjoitellessani, Lysti jää tuolin alle järsimään joko selloalustani narunpäitä tai omia lelujansa. Korkeat ja kimeätkään äänet ei tunnu enää häiritsevän tyttöä. 
Myös musiikinkuuntelusta on tullut Lystille osa arkea. Juurikin tänä aamuna saimme todistaa, miten musiikki voi hyvässä mielessä Lystiin vaikuttaa. Koko aamu meni tytöllä riehuessa. Pöydille piti yrittää hyppiä, pyykkiteline ja suihkulasta olivat suuria vihollisia, joita vastaan piti taistella, tottelevaisuus ei taaskaan kuulunut sanavarastoon. Sitten isäntä laittoi musiikin soimaan. Ja mitä Lysti tekee? Köprähtää kerälle seinän viereen ja jää siihen lepäilemään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti